lauantai 13. joulukuuta 2008

Alkunkarinlahden lintutornit

Kirjaimellisesti piipun varjossa,Tornion Alkunkarinlahdella on sijainti huomioiden yllättävän mukavat retkeilymaastot, päiväretkeilijöille myös riittävän pitkät. Läheisestä kombinaatista ei sinänsä näy mitään, toki kuuset ovat aika harsuuntuneita eikä naavaa näy, ja "Pendolinon" ääni kuuluu selvällä kelillä.

Lahden, joka on keväisin suosittu lintupaikka ja oikeastaan suo, reunustalle on pystytetty kaksi lintutornia ja puuhuollettua tulipaikkaa.

Molempiin torneista menee merkitty reitti, jota voi jatkaa myös "lahden" ympäri, mutta talvikelillä niihin ei ole välttämätöntä tukeutua. Pari vuotta takaperin reitti olisi vaatinut välillä kahluuvehkeitä, joten ihan ympäri en ole sitä kävellyt. Myös lähempää kalasatamaa löytyy reitin alkupiste, joka kiertää meren puolelta oletettavasti tulipaikoille. Alue on pieni, joten karttaa ei tuolla tarvitse.

Alueella näkyykin usein, etenkin keväthankien aikaan, myös muita retkeilijöitä, ja löytyypä sieltä myös kauriiden ruokintapaikka. Niitä en ole itse kyllä tuolla koskaan nähnyt. Ilmeisesti lajin pohjoisimpia esiintymispaikkoja sivutaan - kauriit eivät ilmeisesti oikein pärjää, jos lunta tulee kovin paljon.

Varsinaiset merkityt polut ovat kevätkelillä kuljettavissa vaikka pikkukengillä -- vaikeille paikoille on pitkospuut ja kaupungin puoleiselle pääsee sulan maan aikaan vaikka pyörätuolilla. Molemmat tornit ovat näköetäisyydellä toisistaan.

Alkunkarinlahden maasto on suon täplittämää kuusimetsää ilman sen suurempia kohoumia. Jäniksen jälkiä metsä on täynnä, muuta elämää ei talvikelillä juuri sitten näykään. Teoriassa metsä voisi kätkeä myös kanalintuja, ja veikkasinpa, että seudulla ainakin ensin mainittuja myös pyydetään. Yksi kovasti lintukoiramainen karvaturri kävi meitä laavulla vilkaisemassakin.  Lintutornien seuduilla on kieltokyltit, joissa pyyntitoimet kielletään 50m säteellä.

Tällä kertaa käytiin jälkimmäisellä tulipaikalla makkararetkellä. Lunta oli maassa kymmenisen senttiä, eikä edellisten kulkijoiden jälkiä juuri näkynyt. Hiihtää olisi voinut jo auttavasti, nyt mentiin jalka-, pulkka- ja rinkkakyydillä. 

Liiteri oli juuri täytetty varmaankin talvea varten, joten tulipuiden hankinta ei ole ongelma. Tulipaikoilta muuten löytyy myös "kirves", eli maahan betoniin valettu kehikko, jonka pohjalla on halkaisuterä. Jos kirveet tahtovat kadota, tuolta kannattaa käydä katsomassa mallia. Vehje on varmasti murtovarma, mutta ei kovin kätevä itse työssä.


Kauempi tulipaikoista on pienellä metsäkaistaleella keskellä lahtea. Tulistelutarkoituksissa siellä on myös puolikota, jossa voi istuskella säältä suojassa. Kesällä kuvittelisin, että myös pieniä ystäviä riittää.

Toinen tulipaikka on rakennettu niin, että laavu jää useamman metrin päähän tulista. Mistähän lie moinen idea pälkähtänyt päähän? Yleensä toiminnot ja ajanvietto eli tulistelu keskittyvät tulien ympärille. Molemmat tulipaikoista ovat siistissä kunnossa, mitä nyt nuoriso on nimikirjaimensa sinne tietysti kaivertanut. Toisin on tilanne esim. Kuljunkorvan laavulla, jonka lähes täydelliseen tuhoamiseen lähistön puusto mukaan lukien, meni huligaaneilta vain muutama kuukausi. Sen voisikin oikeastaan purkaa kokonaan.

Joku vuosi takaperin bongasin joutsenen pesimässä aika läheltä tornia. Kaikenlaisia vesilintuja siellä keväällä ja kevätkesällä riittää. Paluumuuton aikaan en ole seudulla käynyt.

Alkunkarinlahti on oikein mainio lähiretkikohde, josta talvikelillä voi hiihtämällä vetää pitemmänkin siivun. Satamassa on ainakin aiempina vuosina toiminut pursiseuran ylläpitämä latukahvila sesonkiaikaan. 

Pari vuotta sitten oli paikallinen aurausyrittäjä aurannut tien ojia myöten (aurauskeppeineen), jonka seurauksena tien reuna olikin ojan väärällä reunalla. Ansaan ajoi, allekirjoittanut mukaan lukien, kolme autoa. Eli jos aurauskeppejä ei näy, ajakaa keskellä tietä. Kiitos vielä jenkkipakulla liikkuneille nuorillemiehille, jotka nykäisivät meidän takaisin tielle.